Kesällä 2016 nähdään pinkkejä paaleja pelloilla ympäri Suomea.
Trioplast, Raisioagro ja yhteiset loppuasiakkaamme keräävät Rintasyöpäyhdistys – Europa Donna Finland ry:lle 3 euroa jokaista pinkkiä käärintäkalvorullaa kohden. Pinkkien muovien myynnistä saatuja tuottoja lahjoitetaan rintasyöpäpotilaiden vertaistuen kehittämiseen. Tämän kampanjan myötä haluamme huomioida ja tukea Rintasyöpäyhdistyksen toimintaa Suomessa. Visualisoimalla sanoman pinkeillä paaleilla ulkona pelloilla, voimme muistuttaa monia ihmisiä avustamaan rintasyöpään sairastuneita sekä heidän toipumistaan. Olemme erittäin iloisia, että voimme yhteisten asiakkaidemme kanssa edesauttaa ja huomioida tätä tärkeää toimintaa. Trioplast AB on ruotsalainen teollisuusryhmä, jolla on yli 1200 työntekijää ja noin 500 miljoonan euron liikevaihto. Trioplast on yksi Euroopan johtavista toimijoista luovien ja kustannustehokkaiden polyeteenimuoviin perustuvien pakkausratkaisujen valmistuksessa. Trioplast kehittää, tuottaa ja levittää muoveja ja pakkausmateriaaleja teollisuuden, maatalouden, viljelyn, hygienian ja leikkaussalisairaanhoidon sekä rakennustekniikan, energiatuotannon ja jätteenkäsittelyn käyttöön. Raisioagro Oy on osa Raisio-konsernia. Raisio on kansainvälinen kasvipohjaisen ruuan erityisosaaja. Osaaminen, innovaatiot ja vastuullisuus ovat Raision toiminnan keskiössä. Raision tunnetuimpia brändejä ovat Benecol ja Elovena. Raisio-konsernissa työskentelee kaikkiaan 1800 ihmistä, joista 1/5 Suomessa. Konsernin liikevaihto on noin 530 miljoonaa eroa. Rintasyöpäyhdistys – Europa Donna Finland ry on uudenlainen, moderni ja mutkaton potilasyhdistys. Vuonna 2005 perustetun yhdistyksen toimintaa ohjaavat sen tärkeät arvot: tasa-arvoisuus, toisten ihmisten kuunteleminen ja kokemusten jakaminen, avoimuus ja luotettavuus, energisyys, empaattisuus ja läheisyys. Tavoitteenamme on, että suomalaiset rintasyöpäpotilaat saavat parasta mahdollista hoitoa asuinpaikasta riippumatta. Rintasyöpäyhdistys kuuluu 47 maassa toimivaan Europa Donna -järjestöön, joka on jo yli 20 vuotta edistänyt eurooppalaisten rintasyöpäpotilaiden kanssakäymistä. Lisätietoja kampanjasta: Trioplast Oy Mikko Lahikainen puh. 040 135 0049 etunimi.sukunimi@trioplast.com Raisioagro Oy Heidi Silvennoinen puh. 044 781 8968 etunimi.sukunimi@raisio.com Rintasyöpäyhdistys – Europa Donna Finland ry Anu Niemi puh. 040 519 5210 puheenjohtaja@europadonna.fi